perjantai 31. elokuuta 2018

50-vuotisnäyttely Kalannin kirjaston Raimon kammarissa

Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina.

maanantai 20. elokuuta 2018

Kalannin Vankan pyöräilytapahtuma

Saimme olla mukana Kalannin Vankan järjestämässä pyöräilytapahtumassa.
Museon ovet olivat avoinna tapahtuman ajan, ja paikalle osui muitakin kiinnostuneita kävijöitä.
Museosta riitti kysyttävää. Onneksi saatavilla oli opaslehtisiä  ja museokäynnin lisäksi oli mahdollista nauttia Vankan monipuolisista herkuista. Seuran puolesta oli myynnissä myös taittamattomia Kalannin aikaisia osoitekarttoja 2 € hintaan.
Väkeä riitti mukavasti pitkin päivää.







keskiviikko 8. elokuuta 2018

50-vuotis juhlavuosi myrskyssä ja auringon paisteessa




Kalanti-Seura 50-vuotisjuhla aloitettiin perinteiseen tapaan, mutta ilmojen herra päätti, että nämä juhlat muistetaan.
Juhlapuhuja Markku Laine uhmasi ukkosta ja piti puheensa loppuun rankan sateen ajaessa juhlaväen suojaan. Ettei hyvä puhe mene hukkaan voit lukea sen täältä.

Trubaduuri imitaattori Sami Vuori joutui myös esiintymään lähes tyhjille penkeille, mutta onneksi seuran luottoäänimies Jari Jalonen sai ääneen lisää tehoa, että esityksestä saattoi nauttia sisätiloissakin. Katsottavaakin olisi kyllä ollut.

Väliaika oli venyvä käsite, mutta lopulta lämmin kesäilta jatkui aurinkoisena. 
Piharakennuksessa ollut valokuvanäyttely työnäytöksistä on nähtävillä Kalannin kirjastossa Raimon kammarissa syyskuussa.

Keijo Rantasen kutsuttua soitollaan yleisön paikoilleen, Leena Kallonen lauloi Jari Jalosen säestyksellä. Viimeisenä lauluna kuultiin kotiseutulaulu jonka Lahden koulun opettaja Maija Martinkari teki vuonna 1965.

Juhlavuoden kunniaksi muistettiin seuran perustajajäseniä ja seurassa luottamustehtävissä uurastaneita kukkakimpuin ja halauksin.
Kukkansa tuli noutamaan Aarne Helminen, Juha Nevavuori, Eila Pöllänen, Matti Laakso, Erja Ruokonen ja Sampsa Laurila. Perustajajäsen Oili Moisio ei ollut paikalla, ja hänelle kiitokset lisäksi itsekudotun vaakunaryijyn lahjoittamisesta.

Kotimatkalle lähdettiin Kalannin aikamiesten saattelemina.


Kuvat Jani Tanner
Tekstit ja video Tuija Hannula