sunnuntai 17. joulukuuta 2017

perjantai 15. joulukuuta 2017

maanantai 11. joulukuuta 2017

perjantai 17. marraskuuta 2017

Joulutervehdys Kalanti-seuran joulukortilla

Painatimme jälleen pienen erän joulukortteja. Tällä kertaa kortin aiheena on Männäisten joulumarkkinat.
Kortteja on myynnissä 1 €/kpl Kalannin Kukka ja Lahja-liikkeessä. Lisäksi kortteja voi kysellä Päivi Virtaselta p. 050 330 1524, Hanna Helin-Luotoselta p. 0400 834 104, Tarja Holalta p. 040 082 5809 ja Hillevi Wallinilta p. 040 703 2688.






torstai 16. marraskuuta 2017

Kaupunk merem parttal

Hieno dokumenttifilmi Uudestakaupungista vuodelta 1966
Kaupunk merem parttal (linkki)
Elävään kuvaan on päässyt myös Antolan pappa Kalannista. Arvi Antola oli tunnettu maanviljelijä, torikauppias ja hevosmies.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Männäisten joulumarkkinat -tulossa

Tule mukaan markkinoille

100-vuotiaan Suomen kunniaksi Kalanti-Seura tarjoaa lautasellisen riisipuuroa ja rusinasoppaa 300 ensimmäiselle.
Tule myymään omia tuotteita, herkkuja, käsitöitä, koristeita, koruja, kortteja, joulukuusia, linnunlyhteitä, kynttilöitä ym.
Paikalla on myytävänä myös glögiä, kahvia ja arpoja.
Museon tupaan katetaan tunnelmallinen joulu ja tonttukin on ilmoittanut olevansa paikalla.
Myyntipaikoista ei peritä maksua ja teltalla katettua myyntipaikkaa on tarjolla rajoitetusti.
Kaikki mukaan tekemään viimehetken jouluhankinnat.

Lämpimästi tervetuloa
Kalanti-Seura

Yhteyshenkilöt: Päivi Virtanen p. 050 330 1524, Anniina Kukkula p.040 540 7250, Tarja Hola p. 040 082 5890 ja Tuija Hannula p. 0400 327 715



maanantai 11. syyskuuta 2017

Tuulimyllyjä etsimässä ja katsastamassa

Tuulimyllyjä kartoittava arkkitehti Kirsti Horn (kuvassa) kierteli allekirjoittaneen kanssa etsimässä pystyssä olevia tuulimyllyjä ja tarkastelemassa niiden kuntoa.
Tavoitteena on saada myllyjä kuvatuksi kansainväliseen tietokantaan ja tekeillä on myös opas myllyjen korjaamiseen.
Katsastimme kolme mylly, joista kaksi (Haimion ja Peteksen mylly) olivat niin puskissa, että ilman paikallista apua niitä on vaikea löytää.
Jos pystyssä olevia myllyjä löytyy lisää paikkakunnalta, olisi niistäkin mukava saada tuoreet kuvat (yhteystiedot)

Emeritus fyysikon Timo Ekkon kotisivuilta löytyy paljon Kalantia koskevia kirjoituksia. Alla on linkkejä myllyaiheisiin kirjoituksiin.
Kalannin tuulimyllyt
Kuvia Kalannin tuulimyllyistä
Mamsellimyllyn rakenne

Myllyretkellä mukana Tuija Hannula


Lisää linkkejä:
tuulimyllyjä Suomessa (kansainvälinen myllytietokanta)
kulttuuriympätistömme.fi  (Vanhat tuulimyllyt osana kulttuurimaisemaa)
Suomen vanhat tuulimyllyt







maanantai 21. elokuuta 2017

Kalantilainen Kauno Pietilä lentää

Kalantilainen Kauno Pietilä lentää (34 minuutin youtube-video)

Matti Jalavan julkaisu Facebook-ryhmässä Vanhoja kuvia Uudestakaupungista.

Kalantilainen Kauno Pietilä lentää edelleen 88-vuotiaana v. 2017. Hänestä oli raumalaisessa Länsi-Suomi -lehdessä koko aukeaman kirjoitus sunnuntaina 20.8.2017.
V. 2002, kun Pietilä oli 73-vuotias, kävimme hänen kanssaan lennolla.





























tiistai 1. elokuuta 2017

Kalanti-päivän juhla 30.7.2017

Tänä vuonna myös Kalanti-päivää juhlittiin Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlien tunnelmissa.
Tosin aikamatkavierailulla ollut Kustaa ll Aadolfkin muisti käyneensä samalla paikalla jo 401 vuotta sitten.
Runokamari-ryhmä (Merikki Jäntti,Riitta Kilkku, Maija-Liisa Wahlbäck ja Raija Alanko) siivitti kuulijoiden aikamatkaa em. kuninkaan ensivierailusta tähän päivää monine suruineen ja iloineen.
Enemmän ja vähemmän evergreenejä kappaleita kuultiin Kalle Klozilta ja Kalannin Aikamiehiltä.
Esitteillä ja myynnissä oli kirjoja, koruja, sukkia, hunajaa, leivonnaisia, tekstiilejä, harjoja, ym.,ym.
Lemmikkieläinterapiaa jakoivat karva-Kaverien Neco ja 4H-yhdistyksen nelijalkaiset.
Esitteillä oli myös mehiläisiä lasipesässä ja arvattava esinekin liittyi hunajatuotantoon (savupuhallin).
Kalannin Säästöpankki ja Kalannin kappeliseurakunnan lähetysverstas ilahduttivat vieraita omilla kojuillaan.
Virvoike- ja arpaostoksilla sekä Kalanti-aiheisten korujen hankkimisella olette tukeneet seuran toimintaa

Kiitos kaikille ja hyvää kesän jatkoa.


















Kuvasatoa juhlasta




































Kurkista nukkekotilinnaan









Eino Lehdon puhdetöitä

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kalanti-hopeariipus ja -solmioneula ym.

.
Osta itselle tai lahjaksi upea koko Vakka-Suomea kuvaava hopeariipus Järven Kello ja Kulta-liikkeestä (Alinenkatu 30 Uusikaupunki).
Riipus (89 €) on saatavana myös tummennettuna. Tummennus maksaa 10 €.

Saatavana on myös Kalanti-aiheinen solmioneula (89 €)








Kalanti-aiheisen kaiverruksen saa myös muihin tuotteisiin, esim. taskumattiin, luottokorttikoteloon, laattoihin , laattariipuksiin ja -rannekoruihin, nomination palaan yms.

Kalanti-aiheista kaiverrusta käyttämällä tuet myös Kalanti-Seuran toimintaa.




lauantai 17. kesäkuuta 2017

Uki 401-juhlakuusen istutus



Juha Nevavuoren ja Päivi Luotosen sanojen saattelemana istutettiin kuusi paikalle, johon Kunigas Kustaa ll Adolf 401 vuotta sitten (v.1616) päätti perustaa kaupungin.























keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kalanti-hopeariipuksen ennakkovaraus


Ennakkoon varaamisen aikaa jatketaan 20.6. asti.
Loppuviikolla (15.-16.6.) liikkeeseen on tulossa muutama viimeistelty koru nähtäväksi.

Kalanti-hopeariipuksen voi varata ennakkoon sunnuntaihin 11.6. mennessä.
Koruissa 1-100 on sarjanumero.  Korun hinta on 89,00 € (ketju ei kuulu hintaan).
Korut ovat noudettavissa Järven Kello ja Kulta-liikkeestä (Alinenkatu 30, Uusikaupunki) juhannusviikolla.

Ennakkovarauksia otetaan vastaan numerossa 0400327715 



tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kalanti-hopeariipus

Kalanti-hopeariipus - Järven Kello ja Kulta liikkeen toteuttama, Kirsi Palon suunnittelema yhteistyössä Kalanti-Seuran kanssa -
Riipuksen halkaisija n. 3cm.
Ympyrä symboloi ikuisuutta, joka sopii hyvin myös Suomi 100v juhlavuoteen, sekä tietenkin myös Uusikaupunki 400v juhlavuoteen. (Kuvassa Kalanti-hopeariipus kaulassa pidemmässä 60cm papuketjussa.)
Koru tullaan esittelemään virallisesti myös perinteisillä Kalanti-päivillä 30.7.2017 (Lisätietoja tapahtumasta: Puh. 0405 407 205 Anniina Kukkula)
~ Kalanti korun virallinen julkaisupäivä 6.6.2017 Järven Kello ja Kulta ~






torstai 1. kesäkuuta 2017

Yli 80-vuotias Nissilän saha Kalannin Hyynisissä















Yli 80-vuotias Nissilän saha Kalannin Hyynisissä linkki videoon


Matti Jalavan julkaisu Facebookin ryhmässä "Vanhoja kuvia Uudestakaupungista".
Videossa kerrotaan Hyynisten kylässä vuonna 1927 tapahtuneesta
suuresta tulipalosta, joka tuhosi hetkessä 25 rakennusta. Video on vuodelta 2009.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Luonto ja ympäristökohteita Kalannissa ja naapurissa


Uudenkaupungin sivuilta löytyy mielenkiitoisia kohteita ja karttoja U:ki-Lokalahti-Kalanti alueelta linkistä
luonto- ja ympäristökohteita

Kalanti-Seura myy painettua Kalannin osoitekarttaa (ilman nähtävyysmerkintöjä), sekä kirjasta "Menneisyyttä ja nykyaikaakin".
Myytävät tuotteet
Kirjasessa on selitykset netissä näkyvän kartan numeroiduille kohteille.
Kartta on tarkempi ylläolevalla kaupungin sivulla kohdasta
"Kalannin nähtävyyskartta vuodelta 2002"

Kalannin osoite-ja nähtävyyskartta



tiistai 28. maaliskuuta 2017